sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Robertin haastattelu SysteriStars:

Robert: Katse eteenpäin, mutta kiittää Edwardia kaikesta.
Millainen Aamunkoin viimeinen kuvauspäivä oli? Oliko mieliala iloinen vai surullinen?
-Vähän molempia itse asiassa. Viimeinen kuvauspäivä Kanadassa oli kamala. Me olimme kuvanneet yöaikaan kahden viikon ajan putkeen ja oli kylmää ja kaameaa. Tunnelma viimeisissä kuvauksissa ei siis ollut varsinaisesti juhlava. Tuotanto muutti sen jälkeen St.Thomasille, karibialaiselle saarelle, jossa kuvasimme loput Aamunkoista, ja siellä meillä oli kaikkein viimeisimmät kuvauspäivät. Viimeiset kohtaukset kuvattiin rannalla, sää oli kaunis ja kaikki olivat iloisia. Me juhlimme rannalla pikkutunneille saakka ja näimme, kuinka aurinko nousi horisontista. Se oli ihmeellistä! Mahtava lopetus!
Oletko surullinen, kun Twilight-seikkailu on nyt ohi?
-Kyllä. Mutta on liian aikaista sanoa, miltä minusta oikein tuntuu. On kuin olisin ollut karusellissa viimeiset neljä vuotta. Koko ajan täydessä vauhdissa. Vaikka olen tehnyt Twilight-leffojen välissä myös muita elokuvia, on kaikki elämässäni kiertänyt kehää Edward Cullenin ympärillä. Minusta on tullut kuuluisa hänen ansiostaan. Saan hänen ansiostaan töitä. Olen kiitollinen siitä, mitä olen saanut Twilight-elokuvilta. Toisaalta on hauska mennä kohti kokonaan uusia, tuntemattomia haasteita. 
Bellasta ja Edwardista tulee vanhempia Aamunkoissa. Millaista se oli?
-Kummallista, hyvin kummallista. Kohtausta, jossa Bella synnyttää vauvan, oli kamala näytellä. Se oli ällöttävää, enkä rehellisesti sanottuna tiedä, miten nuoret katsojat ottavat sen.
Oliko noloa näytellä intiimeissä rakkauskohtauksissa?
-Oli. Siitä pitäisi tietysti tehdä hyvä ja uskottava. On aika vaikea tuntea oloaan romanttiseksi, kun huoneessa on ympärillä suuri kuvausryhmä kameroineen ja lamppuineen, ihmiset tuijottavat ja ohjaaja jakelee käskyjään.
Missä kohtauksessa oli kaikkein nolointa näytellä?
-Sellaisissa, joissa olin yläkroppa paljaana. Olin kamalan ahdistunut ennen niitä kohtauksia ja olin älyttömän hermostunut ja stressaantunut koko jutusta. Treenasin kuin hullu salilla, jotta saisin sellaisen yläkropan, jota ei tarvitsisi hävetä. Kun lopulta kuvasimme kohtauksen, se oli ihan ok, mutta se oli tosi noloa.
Edward on todella suojelevainen Bellaa kohtaan. Oletko sinä todellisuudessa yhtä suojeleva?
-Kyllä. Jos joku yrittää vahingoittaa minun perhettäni tai ystäviäni, minä teen kaikkeni suojellakseni heitä.
Mitä sinun perheesi sanoo, kun he lukevat sinusta juorulehdissä?
-Ne, jotka tuntevat minut, ymmärtävät, ettei kaikki kirjoitettu ole totta. Ennen kuin he uskovat jokaisen minusta kirjoitetun sanan, he soittavat minulle ja tarkistavat asian. Niin täytyy aina tehdä, kun on kyse juoruista ja huhuista. Pitää ottaa selvää totuudesta siltä henkilöltä, jota juttu koskee. Muuten seuraa paljon väärinkäsityksiä.
Onko sinulla tapana googlata oma nimesi?
-Olen tehnyt niin. Jos olen sanonut haastattelussa jotain, jota kadun tai jonka haastattelija voi  jälkikäteen ajatellen ymmärtää väärin, tarkistan millainen artikkelista tuli. Keskustelussa tai haastattelussa kuulija voi nimittäin ymmärtää asian eri tavalla kuin puhuja on tarkoittanut. On helppoa tulla väärinymmärretyksi.
Miten sinä käsittelet sellaiset väärinymmärrykset?
-Riippuu tilanteesta. Suurimmalle osalle ei voi tehdä mitään. Minä yritän viis veisata niistä. Kaikki eivät voi rakastaa kaikkia. On varmasti olemassa paljon ihmisiä, jotka vihaavat minua.
Eivät kuitenkaan Twilight-fanit. Me rakastamme sinua!
-On hienoa tietää, että Twilight-leffoilla on niin paljon uskollisia faneja ympäri maailmaa! Ilman kaikkia fantastisia faneja, jotka rakastavat Stephenie Meyerin kirjoja, näistä elokuvista ei olisi tullut tällaista menestystarinaa.
Onko sarjaan tulossa uusia kirjoja tai elokuvia?
-Siitä sinun täytyy kysyä Stephenie Meyeriltä. En usko, että hän on suunnitellut mitään. Mutta kuka tietää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti